Tähteistä herkkuruokaa

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja yksi lempinimistäni on ”Nyhjää tyhjästä –kokki”. Se johtuu siitä, että vaikka äkkiä katsottuna jääkaappini vaikuttaisi kovin tyhjältä, taion niistä vähistäkin tiettyjen perusraaka-aineiden avulla ihan kelpo aterioita. Jääkaapistani löytyy aina parmesaania. Myös pastat ja tomaattimurska kuuluvat kaappini vakiosisältöön, samoin valkosipuli ja sipuli. Perusmausteet täydentävät valikoimaa, vaikka useimmiten pärjäänkin ihan pelkällä suolalla ja pippurilla. Koen ruoan poisheittämisen vastenmielisenä. Hyödynnän siis tähteet mahdollisimman tarkasti tekemällä perusraaka-aineita hyväksi käyttäen yksinkertaista, mutta hyvää ruokaa.

 

SALAATTI

 

 

Perjantain mökkipizzoista jäi jäljelle muutama kirsikkatomaatti, puolikas chevreä  ja rucolaa. Lauantain raclette-aterialta jäi vihersalaattia, johon lisäsin nämä perjantain tähteet.  Ja kas, lounassalaatti oli valmis. Se oli kuin uusi. Yhtä freesikin se oli. Jos epäilen, että salaatti ei tule kerralla syötyä, valmistan sen laakeaan astiaan. Näin salaatinlehtien päällä on vain vähän painoa, ja se pysyy hyvin napakkana jopa seuraavaan päivään. Tällöin maustan salaatin vasta lautasella. Yleisimmin lorautan siihen hyvää oliiviöljyä ja tilkan viinietikkaa tai sitruunanmehua.  Lisäksi sormisuolaa, ja pyöräytys pippurimyllystä.  Sitten kevyt sekoitus.

PYTTIPANNU

 

 

Päivällinen syntyi myös tähteistä. Jäljellä oli 2 perunaa, ½ paprikaa, ½ kesäkurpitsaa (tästä käytin puolet), 2 siivua palvikinkkua ja 2 ohutta maustemakkaraa. Perusvarastosta löytyi 2 pientä sipulia, joista käytin yhden. Pilkoin ainekset ja heitin ne kuutioituina pannulle voissa paistetun sipulisilpun perään. Paistoin pinnat kauniin värisiksi. Ja Pyttipannu oli valmis. Lisäksi tuuttaukset ketsuppia ja makeahkoa sinappia.

 

CHORIZOPASTA
 

 

 

 

Seuraavana päivänä oli jäljellä vielä ¼ kesäkurpitsaa, vähän rucolaa sekä 50 g racletelta jäänyttä chorizoa. Perusvarastosta löytyi tomaattimurskaa, valkosipulia ja parmesaania. Kehitin niistä chorizopastan. Tässä ohje:

• kuumenna oliiviöljy padassa
• kuullota sipulisilppu
• lisää 2 hienonnettua valkosipulinkynttä, kesäkurpitsakuutiot ja pilkottu chorizo
• lisää 1 purkillinen tomaattimurskaa (huuhtelin purkinpohjalle ja –reunoille jääneet murskat pienellä vesitilkalla keitokseen mukaan)
• lisää kuivattuja yrttejä 1-2 tl
• lisää cayennea tai chiliä, itse lisäsin 2 kuivattua cayennepalkoa (olen tuonut Espanjasta)
• anna kiehua sen aikaa kun keität pastan (keitin n. 300 g penneä)
• lisää muhituksen aikana tarvittaessa tilkka vettä
• tarkista suola

Tärkeää! Keitä pasta aina runsaassa ja reilusti suolatussa vedessä. Ota vähän ennen pastan kypsymistä kupillinen keitinvedettä talteen. Se viimeistelee aterian ja tekee pastan juuri sopivan tahmeaksi, jotta kastike tarttuu siihen hyvin.
 

Kaada loput keitinvedet pois, mutta älä huuhtele pastaa. Kaada ne sellaisenaan kastikkeen joukkoon ja lisää pastan keitinvettä tilkka kerrallaan ja sekoita, kunnes koostumus on täydellinen. (Viimeistään tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ottaa kuivatut cayennet pois, mutta unohdin. Sen huomaa sitten, kun sellainen osuu suuhun!) Viimeistele lautasannos parmesaanilla ja rucolalla, sekä pikkupyöräytyksellä mustapippuria. Vielä pieni loraus oliiviöljyä päälle.

 

Pastaa jäi vielä sopivasti seuraavan päivän lounaaksikin. Töissä oli kiireinen päivä tiedossa, joten kotoa mukaan otettu pasta-annos oli hyvä idea. Parmesaani ja viimeiset rucolan rippeet kulkivat eväslaukussa helposti mukana, ja lisäsin ne pastaan mikrolämmityksen jälkeen. Näin siis lounasrasian kätköistä paljastuva pasta sai arvoisensa lisukkeet.   

 

 

 

Jos siis näyttää, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, ei tässäkään tapauksessa kaikki ole aina sitä, miltä ensinäkymältä vaikuttaa!

Raclettegrillin äärellä

Raclette – Sveitsin lahja maailmalle. Talvikauden illanistujaisten kestosuosikki, todellista seurusteluruokaa. Olemme järjestäneet lukuisan määrän tunnelmallisia ja hauskoja kekkereitä raclettegrillin ympärillä. Raclette on erinomaista vierastarjottavaa. Kaikki valmistelut voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen, ja ruoan valmistus yhdessä grillin äärellä seurustellen luo leppoisaa tunnelmaa. Siinä kuluu helposti useampi tunti. Raclette sopii todella hyvin myös seurueille, missä on erilaisia ruokavalioita noudattavia henkilöitä. Kun pidät huolen, että tarjolla on hyvä valikoima niin lihoja, kaloja kuin kasviksiakin, voi kukin valmistaa juuri omanlaisensa aterian. Eikä se edes tunnu ruoanvalmistukselta, niin mukavaa se on. 

 

Raclettegrillejä on erikokoisia ja -mallisia. Itse olen ollut todella tyytyväinen 8 hengen raclettegrilliin, joka sisältää 8 annospannua ja parilan, tarttumaton pinnoite niin parilassa kuin annospannuissa. Grillin koko on juuri hyvä kaikenkokoisille seurueille. Jos seurueessa on 2-4 henkilöä, voi kukin grillailla kahdella annospannulla. Toisaalta isommalla porukalla yhdelläkin annospannulla kerkeää mainiosti, koskapa grillin ääreltä ei ole kiirettä minnekään. Vinkkinä kuitenkin, että isommalla porukalla kannattaa tehdä identtiset tarjoiluvadit kumminkin puolin raclettegrilliä, ettei mene sähläämiseksi.

 



Identtiset vadit taannoin 4 hengen kekkereillä.

Mitäpä grillataan? Yksinkertaisimmillaan racletteen kuuluvat juuston (myydään nimellä raclettejuusto) lisäksi keitetyt perunat ja etikkakurkut. Nuo kun täydentää vielä hillosipuleilla (joita en yleensä missään muussa yhteydessä käytä), ovat perusraaka-aineet kasassa. Yhdessä sulaneen juuston kanssa nämä maistuvat herkulliselta. Edellä mainittujen lisäksi raclettepöydässämme on aina kasviksia ja sekä liha- että kalapuolen leikkeleitä. Katkaravut sopivat myös hyvin tähänkin herkkuun.

 

Tänään herkuttelimme näillä:

 

• keitettyjä perunoita
• cocktailkurkkuja
• hillosipuleita
• kirsikkatomaatteja
• kesäkurpitsaa
• paprikaa
• kylmäsavulohta
• naudan sisäfileetä
• maustemakkaraa
• palvikinkkua
• chorizoa

 

Lisäksi teen aina raikkaan salaatin grilliherkkujen vastapainoksi. Salaattiin laitan monesti vihreitten lisäksi esim. cantaloupe- tai hunajamelonia tai vaikkapa päärynää. Myös patonki  tai maalaisleipä on hyvä lisuke, siitä tulee herkullista parilalla pyöräytettynä. Leivälle tuorejuustoa tai jotain hyvää mössöä.

 

Miten grillataan? Tapoja on monia. Jotkut sulattavat pelkän juuston annospannulla, ja kaapivat sen lautaselle parilalla grillattujen lajien päälle. Se onkin ehkä se tavallisin tapa. Meille mieluisin tapa on tehdä erilaisia sekoituksia suoraan annospannuun ja siipale juustoa päälle, ja sitten koko komeus grillivastusten alle. Näin syntyy tirisevän ihania herkkuja ja makuyhdistelmiä, annospannu kerrallaan. Viimeisen, ”kerta kiellon päälle” -pannun nimi on Raclettea Surf & Turf, sisältäen viimeiset parhaat palat sekä lihasta että kalasta. Parilan päällä lämmitämme leivät ja grillaamme esim. raa’at, ohuet lihasiivut, jotka olen jo tarjoiluvadissa sivellyt kevyesti öljyllä ja maustanut suolalla ja pippurilla. Hetkeksi parilalle kumminkin puolin, ja taivaallinen herkku on valmis.
 

 

 

Mitä ruokajuomaksi? Racletten makumaailma on aika haastava viinivalinnalle, mutta erinomaisen hyvin sen kanssa sopii esim. Riesling. Jos tarjolla on runsaasti lihaa ja/tai punaviinin ystäviä, on kelpo valinta esim. Pinot Noir. Myös olut toimii hyvin. Tänään pöydässämme oli vaihtoehtoina edellä mainitut rypäleet Cono Sur Bicicletan valikoimasta. 

Raclette-päivää seuraavalle päivälle en yleensä varaa kummoista syötävää. Tähteistä syntyy vaikka ja mitä. Palaan siihen myöhemmin. Stay tuned!

Pizzaperjantai

Perjantai on pizzapäivä, näin sanotaan. Silloin kun syömme pizzaa, onkin aika varmasti perjantai, ja todennäköisimmin olemme juuri saapuneet mökille. Silloin Perjantaipizzan nimi muuttuu Mökkipizzaksi, jonka voi valmistaa kevein mielin hieman oikaisemalla. Mökkipizzoihin käytän pakastettuja pizzapohjia, jotka peittelen laadukkailla, juuri siihen hetkeen sopivilla täytteillä. Jos taas teen pizzan pohjaa myöten itse, on luultavasti lauantai. Silloin pizzan nimenä on Gourmet-pizza, ja silloin missään kohtaa ei oikaista. Kerron tällä kertaa Mökkipizzasta, joka nopeudellaan ja herkullisuudellaan helpottaa siirtymistä arjen kiireistä vapaalle. Se toimii yhtä hyvin kotonakin, jos haluat nopeasti ja helposti taatusti hyvää pizzaa. Lupaan, että se on vähintäänkin yhtä maistuvaa ja parempaakin, kuin matkalla jäähtynyt ja sitkistynyt noutopizza. Kuumasta uunista suoraan lautaselle, oi joi, niin pitäisi pizza saada aina nauttia.

Pizzakastike on tärkeä osa pizzaa, mutta senkään kanssa ei mökillä turhaan nipoteta. Joskus teen kastikkeen jo kotona valmiiksi, tai sitten valmistan sen makuuntumaan heti mökille tultuamme. Ihan hyvin voin käyttää myös valmiita tomaattikastikkeita tai jopa ketsuppia (tänään käytin sitä!), joiden makeutta kannattaa taittaa vaikkapa mustapippurilla ja kuivatuilla yrteillä.

Omatekoiseen pizzakastikkeeseen käytän ainakin seuraavia:

paseerattua tomaattia (1/2 - vajaa tölkillinen 2-3 pyöreälle pizzalle)
tomaattipyreetä 1 rkl
valkosipulinkynsiä 1-2 kpl
kuivattuja yrttejä esim. oreganoa ja basilikaa
hyppyselliset suolaa ja sokeria
mustapippuria

Pizzakastikkeen levitän reunoja myöten. Kastikkeen päälle laitan juustoraastetta. Juustoraasteen päälle ripottelen oreganoa tai pizzamaustetta. Ja sitten lisään oman maun mukaiset täytteet.

Tarkista paistoaika pizzapohjien pakkauskääreestä. Täytteiden määrän kanssa ei pidä liioitella. Jos kuitenkin innostut laittamaan runsaammin täytteitä, tarvitaan pitempi paistoaika. Valmiin lempitäytteistäni valmistetun pizzan viimeistelen rucolalla ja lorauksella oliiviöljyä. Makuelämyksen täydentää muutama tippa tabascoa ja pari lusikallista oliiviöljyyn puserrettua valkosipulia.

Tämän perjantain Mökkipizzan ruokajuomaksi nautimme lasilliset (ja vähän toistakin) Armigero Valpolicella Ripassoa (2015). Oikein toimiva yhdistelmä.

Kännykkäkuvia selatessani huomaan, että lempitäytteeni ovat:

ilmakuivattu kinkku tai palvikinkku
kirsikkatomaatti tai tavallinen tuoretomaatti
buffalo-mozzarella tai vuohenjuusto

 

Täytteiden suhteen vain mielikuvitus on rajana. Muita hyviä täyteyhdistelmiä ovat esimerkiksi:

tonnikala, katkaravut, simpukat
savuporo, ananas, sinihomejuusto
tonnikala, salami, tuoretomaatti

Lammasta kahdella tapaa

Vietämme pääsiäiset yleensä aina mökillä, kukin omista aktiviteeteistaan nauttien. Osaan mainiosti nauttia olostani myös ilman kummoisia aktiviteetteja. Kevätauringon helliessä erityisen mieluisa pääsiäistraditio minulle on istua pihalla vällyjen alla ja lampaantaljan päällä hyvää kirjaa lukien. Jos vain sää suosii, voin tehdä sitä vaikka joka päivä. Välillä linnunlaulu houkuttaa seuraamaan lintuja, kuukkeleiden kanssa jopa seurustelen. Tuolia siirtelen aina auringon mukaan. Välillä pyörähdän mökissä valmistelemassa päivän pääateriaa, jonka nautimme sitten, kun kaikki ovat palanneet päivän aktiviteeteiltaan. Siellä kevätaurinkoisella pihalla istuessani kehittelin seuraavan reseptin, jota noudatan useimpina pääsiäisinä:

LAMMASTA KAHDELLA TAPAA

(= lammas uunissa muhien ja kokki samaan aikaan pihalla lampaantaljan päällä istuen)

 

 

Lammasta kahdella tapaa soveltuu sellaiselle lampaan osalle, joka vaatii pitkäkestoista haudutusta. Aloittelin lampaan paistilla, mutta viime vuodet olen valmistanut enimmäkseen potkia. Niistä tulee pitkällä haudutuksella niin mureita, että ei tarvitse kuin vähän haarukkaa vilauttaa, kun jo liha irtoilee luusta. Edullisiakin ne ovat. Pienten alkuvalmisteluitten jälkeen potkat voi huoletta jättää uuniin muhimaan. Valmistuvat kuin itsestään. Pari kertaa kypsennyksen aikana käännän potkat ympäri ja valelen niitä paistoliemellä, siinä kaikki. Jo tuoksu saa veden kielelle, ja maku kruunaa nautinnon.

 

Potkankääntöreissulla on hyvä tilaisuus valmistaa Tunturikaakao, ja mennä sen kanssa takaisin pihalle lampaantaljan päälle istumaan ja lukemaan. Tavallinen kuuma kaakao muuttuu Tunturikaakaoksi lorauttamalla sekaan hieman Jaloviinaa. Myös Stroh tai Minttu-likööri käyvät.

 

Jaan tämän ”Lammasta kahdella tapaa” –ohjeeni jo nyt, koska tänä pääsiäisenä tarkoitukseni on hyödyntää pakasteessa olevat karitsankareet, aivan älyttömän herkullisia nekin. Ne ovat tosi nopeita valmistaa, joten niitä kypsytellessä ei kannata mennä välillä lampaantaljan päälle istuskelemaan. Ennen niiden paistamista kylläkin.

 

 

PÄTSYN HAUDUTETUT LAMPAANPOTKAT

lampaan/karitsan potkia 1/hlö

tuoreita yrttejä: timjamia ja rosmariinia ainakin

suolaa 1 rkl/4 potkaa

lihalientä 1-2 litraa

laakerinlehtiä 6 kpl

(valkosipulinkynsiä oman maun mukaan)

 

 

Poista potkista enimmät kalvot. Suolaa raa’at lihat ja anna maustua yrttien kanssa vähintään tunti. Paista lihassyyt kiinni ja nosta potkat uunivuokaan. Lisää yrtit, lihaliemi, laakerinlehdet sekä kokonaiset valkosipulinkynnet. Hauduta 140-150 -asteisessa uunissa ainakin 4-5 tuntia, välillä pari kertaa potkia käännellen.

 

 

Menossa uuniin...

Paistoliemen voit käyttää sellaisenaan annoksen kostutukseen. Maku on uskomattoman herkullinen. Voit myös siivilöidä liemen ja keittää sen kerman kanssa kastikkeeksi, tarvittaessa suurustaen.

 

Toinen versio valmiista potkasta. Liha oikein pakenee luusta.

Potkien seuraksi sopii vaikka oliiviöljyssä pyöräytetyt ja suolalla ja pippurilla maustetut uunijuurekset. Säästä niille hieman yrttejä. Lorauta sekaan myös hunajaa. Jos et laita lampaiden sekaan valkosipulia, voit paahtaa valkosipulit myös yhdessä uunijuuresten kanssa. Lisää kokonaiset valkosipulit tai valkosipulinkynnet kuorineen, kanta poistettuna.

 

Minulla halutti parsaa

Mieleni on tehnyt parsaa. Kotimaan parsoja saamme odotella vielä alkukesään, mutta tuontiparsaa kyllä löytyy. Kauppareissuillani olen jo useamman kerran silmäillyt, minkä tasoista parsaa on tarjolla. Nyt löytyi terhakka meksikolainen parsapuntti, jolla oli nuputkin täydellisesti supussa. Se läpäisi seulani ja pääsi meidän sunnuntailounaan pääraaka-aineeksi.

Minulla on pari vinkkiä parsan käsittelyyn. Jos et heti käytä ostamaasi tuontiparsaa, avaa puntti ja laita parsatangot kylmässä vedessä kastellun keittiöpyyhkeen päälle ja kääri parsat hellästi kostean pyyhkeen suojaan. Sitten paketti kylmäkaappiin tai jääkaapin vihanneslokeroon. Toinen vinkki liittyy puisen tyviosan poistamiseen. Suurin osa ohjeista neuvoo leikkaamaan parsan poikki niin ja niin monen sentin päästä tyvestä. Höpsistä, parsa kyllä tietää itse, mistä kohtaa se haluaa katketa. Ota toisella kädellä kiinni parsan tyvestä ja toisella hiukan parsatangon puolivälin alapuolelta. Taivuta kaarelle, kunnes parsa napsahtaa poikki juuri oikeasta kohtaa.

Parsa edellä ideoin seuraavanlaisen menun: broilerinfileetä parsa-perunasalaatilla ja sitruuna-kermakastikkeella. Täysosuma!

Broileriksi valikoitui tällä kertaa persilja-valkosipuli -maustettua Jyväbroilerin fileetä. Lisäsin hieman suolaa ja mustapippuria. Paistoin parilapannulla pintavärin ja jatkoin kypsennystä 180-asteisessa kiertoilmauunissa n. 20-25 minuuttia, kunnes paistomittari osoitti 75 astetta.

• Salaattipedin tein pestystä ja lingotusta jääsalaatista.
• Päälle broileripekonia (tavallinenkin pekoni käy), jonka paistoin uunissa pakkausohjeen mukaan ja pilkoin sitten pienemmiksi siivuiksi.
• Seuraavaksi uunissa (osittain samaan aikaan broilereitten kanssa) paahdettuja perunasiivuja, joiden päälle ennen uuniin laittoa lorautin oliiviöljyä ja maustoin suolalla ja mustapippurilla. Perunoiden päälle raastoin ihan rohkeasti parmesaania.
• Nupun alapuolelta tyveä kohti kuoritut parsat lisäsin pellille 10 minuuttia ennen kuin perunat ja broilerit olivat kypsät. 15 minuuttia on maksimi, jotta parsoissa pysyy mukava suutuntuma. Parsatankojen päälle lorautin oliiviöljyä sekä puristin puolikkaan sitruunan mehut. Lisäksi suolaa ja mustapippuria.
• Päälle pannulla oliiviöljyssä pyöräytettyjä retiisilohkoja, jotka olin pesun ja kannanpoiston jälkeen lohkonnut koosta riippuen 2-4 osaan. Pannulle puristin myös sitruunamehua ja lorautin pikkuisen hunajaa. Viimeistelin suolalla ja mustapippurilla.

Broilerin ja salaatin yhdisti sitruuna-kermakastike (riittää ainakin 4:lle), joka syntyi näin:

2 rkl        voita
2 rkl        vehnäjauhoja
3 dl         vettä
2 dl         kuohukermaa
1             sitruuna
1/2          sitruunan raastettu kuori, muista ensin pestä sitruuna hyvin
1             kasvisfondinappi
               suolaa
               pippuria
ripaus      sokeria

Sulata voi. Lisää vehnäjauhot ja kiehauta, mutta älä ruskista. Lisää nesteet ja sitruunankuoriraaste sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua n. 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ruokajuomaksi Alkon hyllyltä hyppäsi roséviini, jonka etiketti kiinnitti huomion. Samaa viiniperhettä, kuin mitä tiistaisessa Rokan viinitastingissa maisteltiin: That's Neiss Pinot Noir Rosé Trocken 2016. Sitä luonnehdittin näin: Yleisviini runsaiden salaattien ja paistettujen vaaleiden liharuokien seuraan. Täydellistä! Oli erinomainen valinta.

Pätsyn legendaarinen lohisoppa

Perheeltä ruokatoiveita kysyessäni kuuluu aika monesti vastaus: lohisoppaa. Hyvää se onkin. Idean keittoon sain vuosia sitten jostain Valion vinkistä käyttää lohikeittoon kerman sijasta Koskenlaskijaa. Alkuperäinen ohjekin oli samaisessa vinkissä, mutta en ole koskaan sitä sellaisenaan noudattanut. Lohta oli ohjeessa aivan liian vähän. Ja lohisopassa pitää olla lohta niin, ettei sitä tarvitse kattilan pohjalta etsiä.

Meillä on tapana kotiviikonloppuisin kerääntyä paikkakunnalla olevien perheenjäsenten kanssa meidän ruokapöytäämme. Tänään oli lounaspöydän keskellä kattilallinen lohisoppaa, ja sitä kauhomassa meitä oli yhteensä kuusi henkilöä kolmessa polvessa.

Lohisoppaamme laitoin:

1 kg                     perunoita kuutioina

6                          porkkanaa kuutioina

1                          iso sipuli pienenä silppuna

1,5 litraa             kalalientä

1                          sitruuna

3                          laakerinlehteä

15-20                  maustepippuria

1 pkt                   Koskenlaskijaa kuutioina

1,6 kg                 lohta (poista ruodot ja paloittele lohi)

1 nippu               tilliä

½ nippua            ruohosipulia

Aavistus             suolaa

Huuhtele perunat pariin kertaan ja laita veteen (1,5 litraa) kiehumaan. Kun vesi kiehuu, kuori mahdollinen vaahto pois. Lisää porkkanat ja sipulit sekä kalaliemikuutiot (3 kpl), sitruunan mehu ja mausteet. Anna kiehua, kunnes perunat ovat sopivan kypsät, samalla juustokuutioita pienissä erissä lisäten. Sekoita varovasti, kunnes juusto on sulanut. Lisää lohipalat ja kuumenna kiehumispisteeseen. Anna hautua muutama minuutti, kunnes kala on kypsää. Tarkista suola ja lisää pinnalle vihersilppu. Tästä annoksesta riitti hyvin kuudelle ja sai santsatakin. Pikkuisen jäi vielä kattilan pohjallekin.

Nyt varmaan ihmettelette, mistä se legendaarinen tulee? Minäpä kerron. Olen tätä aika monesti vieraillemmekin tarjonnut, erityisesti jos vieraat ovat eteläisestä Suomesta, tai jopa rajojemme ulkopuolelta. Minusta lohikeitto on perinteinen Lapin ruoka. Lohisoppani syöjiltä lähti sana kiirimään, ja olen tätä pyynnöstä valmistanut myös Espanjassa, Koskenlaskijat matkalaukussa mukana vieden. Tarjosin sitä kerran myös amerikanserkulleni hänen vieraillessaan meillä perheineen. Sen jälkeen he ovat sitä joka vierailukerta erikseen etukäteen toivoneet. Kun me puolestamme vierailimme heidän luonaan Yhdysvalloissa, kiertelimme eri paikkakunnilla sukulaisia tavaten. Amerikanserkkuni vanhemmilla vieraillessamme he esittivät kainosti pyynnön, voisivatko he mitenkään pyytää minua valmistamaan yhtenä iltana Sitä lohisoppaa. No toki. Koskenlaskijaa en siihen hätään löytänyt, joten sen korvasin silloin kermalla. Tuore lohikin oli hieman hakusessa, mutta lopulta ainekset olivat kasassa ja pääsimme viettämään Suomi-iltaa. Väkeä oli niin paljon, että tein kaksi kattilallista. Mukaan olin onneksi kaiken varalta ottanut ruisnappeja, jotka täytettyinä toimivat hyvin teemaan sopivina lisukkeina.

Myös tyttäreni on valmistanut ohjeeni mukaista lohisoppaa belgialaiselle ystävälleen. Jonkin aikaa siitä, kun vieras oli jo palannut kotiinsa, tuli Belgiasta viesti, että hän muistelee vieläkin sitä lohisoppaa, saisinko reseptin. Järjestyi.

Lohisoppaan liittyy myös yksi huijaustarina. Kaksi ystäväperhettämme pääkaupunkiseudulta nuorisojoukkoineen olivat matkalla Leville, ja sovimme, että he pysähtyvät tässä Rovaniemen kohdalla meille lohisopalle ja kuulumisia vaihtamaan. Soppaa tein taas pari kattilallista, ja toiseen luiskahti vahingossa sitruunan siemen. Sanoin, että kuka sen löytää, saa palkinnon. Siemen löytyi nuorison kattilasta päätyen erään nuoren miehen lautaselle. Täytin lupauksen ja annoin palkinnon. En enää muista, mikä se oli, mutta ehkä se oli aika hyvä, kun kohta alkoi kuulua useamman kerran, ”keitossani on siemen”.

Viinitasting Rovaniemellä Ravintola Rokassa 13.3.2018

Tätä ennen olen ollut kaksi kertaa Ravintola Rokan viinitastingissa. Ensimmäisen tastingin teemana oli ihana Italia ja toisella kertaa Cono Sur. Nyt olivat vuorossa Saksan laatuviinit, joista kattauksen esittelivät meille Marc Pohl ja Winestate. Sanna Kuusisto, toinen Rokan omistajista, teki omat osuvat täydennyksensä esittelyyn.

Rokan ovesta sisään astuttuamme näky oli kutsuva ja pöydät näyttivät lupaavilta. Ja mikä parasta, sylkykupit loistivat tälläkin kertaa poissaolollaan. Kaikki nämä Rokan viinitastingit ovat olleet rentoja ja antoisia tilaisuuksia, niin tälläkin kertaa. Hyvä niin. Maisteltavana oli 4 valkoviiniä ja 1 punaviini:

 

Schneider Kaitui Sauvignon Blanc

That’s Neiss White (Chardonnay, Pinot Blanc ja Pinot Gris)

Dreissigacker Organic Riesling Trocken

Tesch Krone (Riesling)

Neiss Glockenspiel Spätburgunder (Pinot Noir)

 

Oli mielenkiintoista kuulla tarinoita viinien alkuperästä ja valmistuksesta. Erityisen mielenkiintoista oli havaita, minkälainen huima ero on eri-ikäisillä Rieslingeillä. Niistä vanhin, Tesch Krone, aiheutti pöytäseurueessamme myös hilpeyttä, kun erään maistajan hieman hämmentyneenä ja kysyvän näköisenä esittämä ensikommentti oli, ”tuoksuu lentokoneelta?”. Itse asiassa tuo kommentti osoittautuikin harvinaisen osuvaksi, koskapa esittelijämme kertoi viinin olevan kevyen petrolinen. Kuulimme sen sopivan erinomaisesti esimerkiksi Rokan rautuannoksen kanssa. Seurueemme ylivoimainen valkoviinisuosikki oli Dreissigacker, jonka toivon löytävän tiensä myös meidän viinikaappiimme. That’s Neiss White hyvänä kakkosena, etikettikin oli yksinkertaisessa tyylikkyydessään kovasti makuuni.

 

 

 

Ainoa punaviini ansaitsee oman kappaleensa. Neiss Glockenspiel Sätburgunder oli todella hyvää. Tuo karmiininpunainen, silkkisen pehmeätanniininen ja tasapainoisen keskitäyteläinen viini hienostuneen ja pitkän jälkimaun kanssa sai meidät melkein huutamaan hallelujaa. Mielelläni tätä kotonakin nautiskelisin, tosin 38,90 euron pullohinta ehkä rajaa sen ihan erityisiin hetkiin. Tämän kehtaa antaa lahjaksikin. Löytyy myös Alkon valikoimasta.

 

 

Esittelyn jälkeen ohjelmassa seurasi viinien maistelu erilaisten herkkujen kanssa, hyviä matcheja etsien. Saimme eteemme kahden hengen jaettavat lankut, Rokan Makuja pohjoisesta. Ne sisälsivät graavattua lohta, savumuikkuja, poromakkaraa ja puolukka-dijonkastiketta, savusiika-tillimoussea, etikkakurkkua ja itse tehtyä saaristolaisleipää. Lankut olivat meille jo ennestään tutut, mutta aina yhtä hyvät. Tasalaatuisuus on myös yksi Rokan valteista. Nämä pohjoisen maut olivat oivallinen valinta viinien makupariksi.

 

Kaiken kaikkiaan onnistunut ilta. Rokan seuraavaa viinitastingia odotellessa…

 

Helsingin riennoissa

Toissa viikonloppuna olin Helsingissä tyttöjen kesken, mitä parhaimmassa seurassa. Nautimme tehokkaasti sekä kulttuurista että hyvästä ruoasta. Emme halunneet kohteessa haaskata aikaa säätämiseen, joten varasimme jo hyvissä ajoin etukäteen paikat sekä perjantai-illan oopperaan että lauantaipäivän teatteriin. Kahteen päivään saimme mahdutettua myös kolme pöytävarausta.

Minulla oli jo pitkään ollut pakkomielle gratinoidusta hummerista, ja ravintoloiden nettisurffailu lupasi sitä tarjoiltavan Brondassa myös lounasaikaan. Lounaalle siis Eteläesplanadille. Aiemmin olin käynyt siellä vain pari kertaa cocktaileilla.  Tällä kertaa valitsin ihanan raikkaan Pum Pum Tinin, joka oli hyvä neuvoa-antava sopivaa ruokasettiä valitessamme. Snack-listalta valitsimme erilaisia pikkupaloja, omani oli Bronda Merquez Bun. Seuraavaksi jaoimme Scallops ´Garlic & Prawns´ -annoksen. Nämä kaikki valmistelivat makuhermoja kaipaamani hummerin (Lobster El Thermidor) saapumiseen. Se oli täydellistä! Hummerin seuraksi valitsimme annoksen sieni- ja tryffeliraviolia. Loistava yhdistelmä. Hyvä maku suussa ja sopivasti viiniä päässä olikin hauskaa lähteä suorittamaan muutamat täsmähankinnat. Shoppailu ei voisi minua yleensä vähempää kiinnostaa, mutta tuollaisen lounaan jälkeen sekin oli mukavaa.

 

Illalla oli uudet kuviot.  Illan kulttuurista vastasi Suomen Kansallisooppera ja esitys nimeltä Madama Butterfly, joka oli samalla ensimmäinen oopperani Suomessa. Oopperatalo yllätti toimivuudellaan ja oopperan tekstitys oli todella hyvä ja ystävällinen ratkaisu. Ilman sitä olisi monta hauskaakin kohtaa mennyt ohi. Käännös toi oopperan jopa kansanomaiselle tasolle, ja teki siten esityksestä entistäkin nautittavamman.

Oopperasta suuntasimme myöhäistapaksille Fredrikinkadulle Soil Wine Roomiin, missä meitä odotti soma ikkunapöytä kahdelle. Siinä tapasten äärellä oli hyvä muhitella äsken koettua elämystä. Valitsimme listalta marinoituja oliiveja, tomaattileipää, Jamon Iberico Bellotaa sekä päivän juustolajitelman. Seuraksi lasilliset punaviiniä. Ravintola oli pieni ja kodikas. Tapaksissa maistui laatu ja ravintoloitsijan ammattitaito. Mukava ja mutkaton paikka. Kortteliravintolan tunnelmaa.

 

Lauantaina oli päivä uusi. Päivän kulttuurista vastasi Helsingin Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä pyörivä Arthur Millerin klassikkoteos Hinta. Lavalla Eero Aho, Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Aino Seppo. Miettikää, mitkä tekijät! Neljä elävää legendaa yhtä aikaa lavalla. Kaikki loistavia ja karismaattisia näyttelijöitä. Esko Salmisen karisma suorastaan käsinkosketeltavaa. Tunsimme olevamme etuoikeutettuja saadessamme kokea sen. Itse esitys oli koskettava, hetkittäin koominenkin ja aihepiiriltään tähänkin aikaan hyvin sopiva. Kun esitys loppui, oli vaikea kätkeä kyyneleitä. Ymmärsin niiden tulevan lähinnä siitä, kuinka vaikuttava kokonaisuus esiintyjineen oli. Taksimatkalla seuraavaan ruumiinravinnon paikkaan saimme kuitenkin kerättyä itsemme, ja olimme taas valmiit nauttimaan hyvästä ruoasta, kuitenkin vielä vahvasti juuri koetussa esityksessä viipyillen.

Valintamme tähän hetkeen oli La Maison Tehtaankadulla. Jo julkisivua katsellessamme tiesimme, että astumme sisään juuri oikeaan paikkaan. Ensimmäinen kerta tässä ravintolassa meille molemmille, muttei varmasti viimeinen. Teimme ravintolassa mielessämme ”pikamatkan” Ranskaan. Kaunis sisustus. Ja mikä parasta, joka ikinen ruokalaji oli suussa sulavaa ja makujen sinfonia oli täydellinen. Teimme kolmen ruokalajin menusta omat valintamme. Valitsin lohipohjaisen alkuruoan, joka oli täydennetty mm. mädillä ja taidokkaasti friteeratuilla perunoilla ohuen ohuina nauhoina, pääruoaksi Burgundin härkää ja jälkiruoaksi veriappelsiinia kahdessa muodossa. Vaikea sanoa mikä oli parasta. Itse jätän monesti jälkiruoan väliin, mutta tällä kertaa söin senkin viimeistä lusikallista myöten. Juuri sopivan raikasta.

 

Sitten olikin jo aika kiitää kohti lentokenttää ja kotia. Mukava reissu, jossa en rähjääntynyt. Päinvastoin, palasin kotiin monenlaisia nautintoja ja elämyksiä vielä kotonakin muhitellen, mieli virkistyneenä.

 

 

Poroa, eikun puuroa, lopultakin poroa

Helmikuun ruokamuisteluista tulee ensin mieleen kaikki ihanat Espanjan lomalla nautitut herkut, mutta kun silloin en vielä tiennyt jo seuraavassa kuussa kirjoittavani ruokablogia, jäi aika moni herkkuannos kuvaamatta. Näin siksi, että olen ne jo aiemmilla reissuillamme niin monesti kuvannut. Voisin toki käyttää niitä vanhoja kuvia, mutta kun blogini ideana on tallentaa juuri tietyt ruokahetket juuri niihin liittyvine aitoine kuvineen, niin säästänpä sen aihepiirin tuleville reissuille. Niitä odotellessa kerron, kuinka lomalta kotiin palattuani kävikään…

…. Flunssa alkoi vaivata ja työviikon jälkeen päätimme lähteä mökille lepäämään. Eiköhän sitä siellä parane. Viikonlopun ruokalista suunniteltiin tuttuun tapaan huolellisesti ja mukaan pakattiin monenlaiset herkut. Espanjan herkkujen jälkeen poroa teki mieli. Kuinka ollakaan, mökille päästyämme oloni huononi ja mukaan astui myös kuume. Ruokahaluni meni. Mikään ruoka ei houkutellut, kunnes jostakin putkahti hirmuinen puuron himo. Sitä oli saatava, ja sen jaksoin valmistaa. Elimistö huusi myös vitamiineja, joten onneksi pakasteesta löytyi niin mustikoita kuin mansikoitakin. Ilmeisesti proteiineista oli myös pula, koskapa tulin laittaneeksi puuron päälle myös raejuustoa. Ikinä kuuna päivänä en aiemmin ole niin tehnyt. Päinvastoin, olen kohotellut kulmiani, kun joku on kertonut niin tehneensä. Yllätyksekseni se siihen sopikin. Voisilmä viimeisteli nautinnon.

 

 

Puuropäivänä kuumeissani katselin Facebookista ystäväni päivitystä. Hän oli valmistanut poronfileestä niin herkullisen näköisen annoksen, että se kuva piirtyi tajuntaani ja pysyi siellä koko seuraavan viikon. Oli siis lähdettävä seuraavana viikonloppuna uudestaan mökille, ja valmistettava sitten ne porot, jotka jäivät pakkaseen odottamaan kokin parantumista. Voi sitä onnen päivää.

Ensin laitoin uuniin lisukkeet: viipaloituja perunoita ja porkkanoita sekä parsakaalin nuppuja. Pinnalle oliiviöjyä, suolaa, pippuria, yrttejä sekä hieman sitruunamehua ja hunajaa. Paahdoin niitä uunissa puolisen tuntia.

Poron kalvottomat ulkofileet (2 x 200 g) olin ottanut hyvissä ajoin huoneenlämpöön ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. Kun kasvikset olivat varttia vaille valmiit, paistoin ulkofileitä kuumalla pannulla voissa 2 minuuttia per puoli ja laitoin ne sitten folion alle 5 minuutiksi vetäytymään. Vetäytymisen jälkeen leikkasin kummankin fileen kolmeen osaan. Kypsyys oli meidän makuumme täydellinen.

Porojen vetäytyessä heitin paistopannulle (kaikki maut talteen!) lorauksen Tunturikonjakkia, eli Jaloviinaa. Sen kiehahdettua lisäsin purkillisen kuohukermaa ja lusikalliset kevyesti rouhittua viher- ja rosépippuria sekä sopivasti suolaa. Pinnalle vielä muutama kokonainen pippuri kumpaakin väriä. En ollut aiemmin laittanut rosépippuria pippurikastikkeeseen, mutta kastike toimikin yllättävän hyvin. Poron kylkeen makupariksi itse mökin pihalta poimittuja puolukoita, sekoitettuna pieneen määrään puolukkahilloa. Kuva tuli napsastua huolimattomasti, kun oli niin kiire tätä herkkua syömään. Jos olisin tiennyt, että se tulee päätymään blogiin, olisin ehkä malttanut odottaa ensimmäistä suupalaa vielä hetken, ja asetellut annoksen kauniimmin.

 

Herkkuhetken kruunasi joululahjaksi saatu Famille Mayard Le Hurlevent Chateauneuf-du-Pape 2013. Olimme odottaneet sopivaa hetkeä sen korkkaamiseen, ja nyt se hetki tuli. Tuohon lahjaviiniin sisältyy sellainen hauska tositarina, että vaihdoimme lahjanantajan kanssa tismalleen samanlaiset paketit jouluaattona. Jo toisena jouluna peräkkäin! Edellisenä jouluna vaihdoimme tismalleen samanlaiset Aalto-viinit. Uskomatonta, mutta totta.

 

 

Kaalipöperö

Yksi lapsuuteni lempiruokia oli äitini valmistama kaaliruoka, jolla ei ollut varsinaista nimeä enkä muista äitini seuranneen myöskään mitään reseptiä sitä valmistaessaan. Jo lapsena vietin mielelläni aikaa keittiössä, ja siellä äidin askareita katsellessani laitoin merkille, mitä äiti pataan heitteli.

Sittemmin myös omassa keittiössäni tämä ruoka on pysytellyt yhtenä perheemme lempiruoista. Kaalipöperönä se meillä tunnetaan. Uunia siihen ei tarvita lainkaan ja ainoa mikä paistetaan paistinpannulla, on jauheliha ja sipuli. Kaikki muu heitetään vain pataan ja muhitetaan kypsäksi. Teen sitä aina ison padallisen, ja pakastan pienempiin rasioihin, mitä santsauskierroksen jälkeen jää.

 

 

Tarkkaa ohjetta siitä ei ole edelleenkään, mutta homma menee suunnilleen näin:

·       Suikaloi 1 iso tai 2 pientä kaalia ja laita suikaleet suureen kattilaan. Itse käytän pinnoitettua pataa.

·       Kuori ja paloittele muutama porkkana (5-6) ja lisää pataan.

·       Kaada päälle vettä niin paljon, että kaalit juuri peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi. Vähennä lämpöä ja anna padan muhia. Lisää joukkoon kasvis- tai lihafondia vesimäärälle sopivasti, 1 kuutio per 5 dl vettä.

·       Paista 500 g jauhelihaa ja silputtu sipuli. Mausta hyvin. Itse käytän ainakin suolaa, pippuria ja paprikajauhetta. Myös ripaus chiliä käy, mutta sillä ei saa peittää ruoan omaa makua. Lisää seos pataan.

·       Lisää pataan 1,5-2 dl puuroriisiä tai ohrasuurimoita.

·       Viimeistele meiramilla ja lorauksella siirappia. Jos siirappia ei ole, toimii soijakin ihan hyvin.

·       Anna muhia rauhassa, ainakin tunti mutta mieluiten kaksi. Lisää tarvittaessa nestettä pienissä erissä.

·       Ja sitten vain lusikoimaan.

Kerran kävi niin, että kun tarjosin tätä vieraallemme, alkoi tämä vieras kyynelehtiä. Sanoi sen olevan niin hyvää, että itkettää. Voiko sen vilpittömämpää kiitosta saada… No, sanottakoon sekin, että tämä vieras oli juuri saapunut viikon vaellusmatkalta, ja sillä reissulla olivat eväät ymmärrettävästi olleet aika köykäiset. Ehkäpä siis reaktio ei normaalioloissa olisi niin voimakas ollutkaan. Uskon kyllä, että maistunut olisi kaalipöperö silti.

Vuoden ensimmäinen ateria

Blogini avaaminen ajoittuu sen verran alkuvuoteen, että nyt lienee vielä sopivaa kirjoittaa muutamasta tammi-helmikuunkin ruokamuistosta. Joidenkin niistä huomaan koskettaneen minua erityisesti, koskapa olen ne kuvannut talteen. Lähdetään liikkeelle vuoden ensimmäisestä päivästä.

Vuoden ensimmäisen aterian suunnittelu tuntui tavallista haastavammalta, onnistuessaan se toisi onnea koko alkavalle vuodelle. Paljon olisi siis pelissä. Hyvä suunnittelu oli tarpeen senkin vuoksi, että vuotta vaihdoimme tunturissa mökillä, ja ruokakauppoja siellä on vain yksi, naapuritunturilla toinen. Tärkeimmät raaka-aineet oli vietävä mukanamme. Aika pian nousi kärkeen seuraava setti: alkuun kampasimpukoita  ja pääruoaksi kunnon pihvit tykötarpeineen. Niillä ei voi tulla kuin hyvä vuosi!

KAMPASIMPUKAT PÄTSYN TAPAAN

Levitä lautaselle rucolaa. Paloittele serrano- tai prosciuttokinkkua 1-1,5 siivua/hlö ja käytä nopeasti pannulla. Paista kampasimpukat (3-4 kpl/hlö)  voissa 1-2 minuuttia per puoli, ripaus suolaa ja pippuria.  Asettele kampasimpukat rucolapedin päälle. Ripottele seuraksi kinkut. Viimeistele muutamalla parmesaanilastulla. Vielä pikku puristus sitruunasta ja hyvää oliiviöljyä. Se on siinä. Kampasimpukat huuhtelimme alas Rieslingillä.

NAUDAN SISÄFILEEPIHVIT SIENIKASTIKKEELLA

Ota 150-200 g kokoiset sisäfileepihvit huoneenlämpöön 1-2 tuntia ennen paistamista. Paista kuumalla pannulla väri pintaan, päälle suolaa ja pippuria. Laita 200-asteiseen uuniin n. 5-7 minuutiksi. Anna sen jälkeen  vetäytyä vielä folion alla 10 minuuttia.

Lisukkeeksi paahda lohkottuja perunoita, jotka on pyöräytetty oliiviöljyssä suolan, pippurin, timjamin (kuivattukin käy) ja paprika- tai chilijauheen kera. Uunin lämpötila 200 astetta. Tarkista kypsyys 30 min kohdalla. Samalla pellillä makuuntuvat kätevästi myös puolitetut tomaatit, joiden pinnalle oliiviöljyä, pieni ripaus suolaa ja pippuria, jotain yrttiä, hieman valkosipulia ja kruunuksi raastettua parmesaania.

Pihvien vetäytyessä valmista kastike pihvipannussa, jotta saat sieltäkin kaikki maut talteen. Eli… Paista tovi viipaloituja herkkusieniä, lisää kuohukermaa  2-3 dl ja kiehauta ja kuohauta kunnes paksuus sopivaa. Suolaa ja pippuria. Tarvittaessa aavistus kasvisfondia tai vaikkapa balsamicoa.

Pihviviiniksi valikoitui miellyttävä Famiglia Bianchi, jolla nimensäkin puolesta minulle ihan oma merkityksensä, mutta se onkin jo toinen juttu. Jälkiruoaksi riitti mainiosti kupilliset espressoa con.

Missä sardiinit lentävät?

Tapahtui Espanjassa Andalusiassa parikymmentä vuotta sitten…. Nautimme eräässä Välimeren rantabulevardin ravintolassa makuhermoja hivelevän merellisen illallisen. Silmiemme edessä siinteli meri ja ilta oli samettisen lämmin. Katu täyttyi askelista ja ruokahalua herättävistä tuoksuista, jotka leijailivat ravintoloiden hiiligrilleistä. Oli paras illallisaika.

 

Ravintolan edustalla oli vanha kalastusvene, jonka sisään oli rakennettu tulisija, jossa loimutettiin puutulen äärellä erilaisia kaloja bambutikkuihin työnnettyinä. Yksi makoisimmista herkuista oli Espeto de sardinas, eli vartaaseen kylki kyljessä työnnetty rivi sardiineja. Kalojen loimutuksesta vastasi charmikas herra, jonka taidokasta ja tarkkaa työtä oli upeaa seurata. Kun maestron mielestä Espeto de sardinas oli juuri sopivan kypsä, irrotti hän taidokkaasti sardiinit vartaasta ja asetteli ne kauniisti vadille, ripotteli päälle sormisuolaa ja kylkeen lohkon sitruunaa, ja vei ne itse saman tien pöytään nautittaviksi.

 

Nautittuamme illallisen oli aika poistua ravintolasta. Lähtiessämme jäimme ravintolan edustalle vielä vaihtamaan muutaman sanan ravintolan tarjoilijan kanssa ja kiittämään nautitusta ateriasta. Olimme jo entuudestaan tutut, ja keskustelimme tapamme mukaan elävästi espanjalaisittain, kädet viuhtoen. Käteni juuri ollessa nousussa kohti yläilmoja, lähestyi selkäni takaa sardiinimaestro täydellisen sardiinivatinsa kanssa. Sitten se tapahtui! Käteni osui sardiinivadin pohjaan, mutta kun käteni liike jatkoi vain kulkuaan, lensivät huolella loimutetut sardiinit pitkässä kaaressa läpi rantabulevardin, päätyen lopulta katukiveykselle ei niin kauniiseen asetelmaan. Hetken hyytävän hiljaisuuden jälkeen purskahdimme tarjoilijan kanssa spontaanisti kauhistuneeseen, epäuskoiseen ja hysteeriseenkin nauruun. Maestroa ei naurattanut lainkaan. Jos katseet olisivat voineet tappaa! Pyytelin vuolaasti anteeksi, ja ehkä sen joskus anteeksi sainkin. Ainakin nyt parikymmentä vuotta myöhemmin tämä samainen maestro jo jopa taas hymyilee minulle. Ja tuo ravintola on edelleenkin meidän lempiravintolamme kyseisellä rannikolla.

Muistamme tämän tarinan joka kerta, kun noita ihania merenherkkuja syömme. Olemmekin niitä siitä asti kutsuneet lentäviksi sardiineiksi.

Toisaalta olemme myös itse aika usein ”lentäviä sardiineja” ulkomaille ahtaissa lentokoneissa matkustellessamme. Yleensä kyllä ostamme lisää jalkatilaa, mutta joskus voi sardiininakin ahtaalla paikalla olla mukavaa. Näin kävi mm. eräällä lennollamme jälleen kerran Espanjaan, silloinkin jalkatilapaikat ostaneena, mutta erinäisten sattumusten kautta takimmaiseen riviin polvet suussa päätyneenä. Takakeittiön matkustamohenkilökunta oli tuolloin sekaannuksesta niin pahoillaan, että he tekivät pyytämättä ja tilaamatta kaikkensa, jotta olomme olisi mukava. He järjestivät meille suorastaan businessluokan kohtelun Ultima Thule -samppanjalaseineen täytteen kera sinne takapenkille, juusto- ja leikkelevateja unohtamatta. Lähtiessämme vielä kiittivät mukavasta seurasta ja saimme päivän lehdetkin kotilukemisiksi. Kyllä olo lentävänä sardiininakin on joskus todella mukavaa!